Kesä tuli, oho

Hei menninkäiset!

Kesä tuli, emmekä ole päivittäneet kuulumisiamme piiiitkään aikaan, joten nyt pesee. Jos seuraatte menoa facebookin kautta, niin olette ehkä huomanneet että siellä näkyy hieman useammin bändin kuulumisia. Jos et siis jo diggaile bändiä naamakirjassa, niin nyt on oiva hetki klikata ensin tätä nappulaa Alice Aloof FB ja sit sitä ’like’ tai ’tykkää’ nappulaa. 🙂

Kaikenlaista onkin tapahtunut tässä roiman puolen vuoden aikana. Bändimme kitaristi Kaj sai perheenlisäystä ihanan pienen poikavauvan, Väinön, muodossa. Väinöä tullaan varmaan kuulemaan myös tulevissa levyillä, jahka kaverilla pysyy triangeli tai marakassi käsissä.

Rumpalimme Markus taas purjehti avioliiton satamaan ja olimme bändin kanssa juhlistamassa iloista tapahtumaa. Observe.

Markuksen häät

Iloisten perhetapahtumien lisäksi olemme toki ehtineet soittaa muutaman keikankin. Maaliskuun lopulla pyörähdimme Virolahdella esiintymässä Vanhassa Olkihatussa. Meno oli mainiota, että kiitos vaan teille kaikille paikalla olleille!

Huhtikuun lopussa esiinnyimme AP- klubilla Hämeenlinnassa. Kyseinen klubi on legendaarinen ja olikin suuri kunnia päästä yhdeksi esiintyjäksi! Meno oli mitä mahtavinta ja palaisimme erittäin mielellämme tälle klubille soittamaan vaikka uudestaankin, oli meinaan sen verran hyvä boogie!

ap-klubi

Alkuvuonna olemme ehtineet myös työstää tulevan levyn aineistoja! Ihan koko levyllisen verran ei vielä ole biisejä kasassa, mutta kaukana ei olla. Raotimme myös vanhojen aarteiden laatikkoa ja nostimme pöydälle vähän vanhempaa matskua, kappaleita, jotka eivät jostain syystä ole päässeet aiempien levyjen kohdalla jatkoon. Ehkä jokunen niistä pääsee vihdoin äänitysstudioon kanssamme, katsotaan…

Ja vielä sokerina pohjalla. Markus rakensi älyttömän hienon cajonin itselleen.

cajon

Ja Ville hommasi uuden soittimen, banjo basson! Käsittämätön vehje.

Eipä muuta tällä kertaa. Ihanaa kesää. Nauttikaa vapaudesta ja lämpimistä kesäilloista!

– Liisa

Kiitos 2014!

Vuoden viimeinen blogikirjoitus alkaa NYT!

2014 oli bändille tuottelias vuosi. Kaikenlaista olemme ehtineet tekemään ja hauskaa on ollut! Alkuvuonna kävimme studiolla äänittämässä toisen pitkäsoittomme. Studio oli vanha tuttu Clonework Studios Siuntiossa ja meillä oli jälleen kerran mitä rattoisin äänitysreissu. Observe.

They went into the woods studio spring 2014

They went into the woods studio spring 2014

Studioreissun tuotteena pyöräytimme albumin ’They went into the woods’. Trion lisäksi levyllä soittivat Lotta-Maria Pitkänen sekä Markus Mikkola. Kiitos teille mussukat! Levyn fyysisiä kopioita on edelleen saatavilla ja levy löytyy myös lukuisista digitaalisista nettikaupoista sekä spotifystä.

they went into the woods kansi-large

Uuden levyn julkaisun aikaan julkaisimme myös tämän hienon uudistetun nettisivun. Kiitos OWL Groupille sivujen puurtamisesta!

Soitimme vuoden aikana myös monta keikkaa, joista osan Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tämä perinteeksi muodostava kesäreissu tehdään toivottavasti myös kesällä 2015!

Uuden levyn julkaisujuhlaa vietimme vasta syksyn tullen, levyn tyylin hengessä. Julkkarit järjestettiin Basessa Leppävaarassa. Meno oli mitä mainioin, kiitos jälleen kerran kaikille paikalle saapuneille sekä muusikoille lavalla!

julkkarit

Syksyllä kuvasimme ’Ratatoskr’ -kappaleelle hienon musiikkivideon. Taitavina tekijöinä oli oivallinen pari Antti-Ville Reinikainen sekä Antti-Jussi Rantala. Videosta tuli upea ja ihan bändin näköinen. Ja kuvausviikonloput menivät ainakin allekirjoittaneen vuosikalenterissa vuoden parhaimpien kokemusten joukkoon!

(C) Antti-Jussi Rantala

(C) Antti-Jussi Rantala

Vuosi oli hieno ja odotamme jännityksellä mitä vuosi 2015 tuo tullessaan! ISO kiitos ja halaus kaikille teille, jotka olette kannustaneet ja eri tavoin osallistuneet Alice Aloofin vuoteen.

Pus pus,

Liisa ja pojat

Ratatoskr musiikkivideo

Alice Aloof – Ratatoskr from Alice Aloof on Vimeo.

Ratatoskr -kappaleen virallinen musiikkivideo on vihdoinkin valmis! Kappalehan on uusimmalta levyltämme ’They went into the woods’, joka julkaistiin viime keväänä. Suuren suuri kiitos taitaville tekijöille Antti-Ville Reinikaiselle ja Antti-Jussi Rantalalle sekä tietenkin videolla esiintyville muusikoille Lotta-Maria Pitkäselle, Markus Mikkolalle sekä Jarmo Tynille!

Making of Ratatoskr -blogikirjoitus löytyy täältä: http://www.alicealoof.com/bloglist/making-of-ratatoskr-the-music-video/

The official video for ’Ratatoskr’ is finally finished! The song is featured on our album ’They went into the woods’ released in the spring. A huuuge thank you to the brilliant creators Antti-Ville Reinikainen and Antti-Jussi Rantala and of course to the musicians performing on the video; Lotta-Maria Pitkänen, Markus Mikkola and Jarmo Tyni!

If you want to check out the makin of Ratatoskr, click here: http://www.alicealoof.com/bloglist/making-of-ratatoskr-the-music-video/

Ratatoskr - Liisa

Ratatoskr - Lotta

Ratatoskr - Ville

They Went Into The Woods levyjulkkarit

Hiiohoi,

Vietimme levyjulkkareita lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ja voi pojat, että oli mukava ilta! Kiitos kaikille paikalle saapuneille, nostitte tunnelman kattoon. Ja erityisen ISO kiitos viulisti Lotta-Marialle ja rumpali Markukselle, jotka viihtyivät lavalla kanssamme.

Alla on kuvakollaasi kekkereistä. Kuvat ovat lahjakkaan Tuula Ylikorven otoksia! (kuvaa klikkaamalla näkee kuvan hieman isompana)

They Went Into The Woods levyjulkkarit Basessa 4.10.2014  © Tuula Ylikorpi

They Went Into The Woods levyjulkkarit Basessa 4.10.2014
© Tuula Ylikorpi

Making of Ratatoskr – the music video

Bändimme jatkettu perhe vietti kaksi aurinkoista sunnuntaita linssien polttopisteessä Karjalohjan metsissä ja toteutimme lahjakkaiden taiteilijahemmojen jokaista taiteellista päähänpistoa filmille.

Mutta kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin?

Kuten monet lukijoistamme jo tietävät, päätimme uusimman levymme ’they went into the woods’ äänitykset viime keväänä. Tällä levyllä on eräs kappale, joka kertoo skandinaavisen mytologian ja kurkkulaulun keinoin oravasta ja vähän muustakin. Pidimme tästä kappaleesta niin paljon, että koimme sen ansaitsevan myös visuaalisemman julkaisumuodon – musiikkivideon. Tuumasta toimeen, mainio nelikielisten instrumenttien spesialistimme Ville tunsi kaksi Anttia, jotka ovat kunnostautuneet muiden asioiden muassa myös musiikkivideotuotannossa.

Lotta ja pojat

Ankaran aivoriihen jälkeen annoimme maestroille työrauhan ja kotvan kuluttua he ilmestyivät kammioistaan valmiin käsikirjoituksen kanssa. Miehet olivat valinneet kuvauslokaatioiksi Fiskarsin ja Karjalohjan lehtometsistä sangen luonnonkauniita paikkoja. Menemättä vielä videon sisällön yksityiskohtiin sen enempää, paljastettakoon kumminkin, että Liisa pääsi uimaan ja Morskin Hulda-koirakin teki lyhyen cameon.

Hulda korkeuksissa

Kuvaussessiot ovat nyt onnellisesti ohi ja maestrot ovat palanneet kammioihinsa. Seuraavaksi vuorossa on kuvamateriaalin editoiminen. Valistuneen arvion mukaan katseltavaa olisi tulossa noin kahden kuukauden päästä. Erityiset kiitokset Piialle cateringista ja Raikastamolle juomatarjoilusta kuvausten aikana.

Tiedossa on jotain erityistä videon julkaisun yhteyteen 😉

Lokaatio I

Lokaatio I

Korkkareilla koskeen

Lotta ja Hulda

Lokaatio II

Lokaatio III

Ville ja basso

Morski ja Hulda

Lokaatio IV

Vuorikiipeilijä Ville

Rantojen mies

Liisa jäähdyttelemässä

Terkuin Morski ja Liisa a.k.a Kiksusormi ja Vampyyri

Kiksusormi ja Vampyyri

Yummy treats

Aika hyvään seuraan on päässyt meidän Metsänpeitto -kappale tässä Blu Mar Tenin podcastissa. Laittakaapa soimaan, on nimittäin aika maukas!

So our song ’Metsänpeitto’ is in with the cool crowd in this Blu Mar Ten podcast. Have a listen, it’s pretty swell!

http://www.blumarten.com/bmtm-podcast-episode-22/

Kesä :)

Viime viikolla käytiin treenien jälkeen pikku pulahduksella Lohjan Nälköönlammella. Rankat treenit, viilentävät huvit.

Uintireissu1

Uintireissu2

Uintireissu3

Tulkaapa viikonloppuna keikalle, soitetaan Grill It!- ravintolan terassilla klo 18 alkaen!